Lähdimme matkaan perjantaina illan suussa Jarkon Avensiksella, tarkoituksenamme ajaa jonnekin Oulun kohdille ja olla siellä yötä. Matka sujui kuitenkin sen verran jouhevasti, että huomasimme yhtäkkiä aamun koitteessa ajaneemme jo n. 1200km, löytäen itsemme Nikkaluoktan parkkipaikalta.
Siellä pakattiin rinkat ja ahkiot suhteellisen ripeästi. Ja saatiin yllättävän helposti mahtumaan kyytiin normaalin talvivaellusvarustuksen päälle valjaat, kypärä ja hakku sekä muita yhteisiä kiipeilyn varmistusvälineitä kuten: toista sataa metriä köyttä, slingejä, kiiloja, kamuja, deadmaneja, yms.
Sen jälkeen aloitimme lähestymishiihdon kohti Kebnekaisea (2114 metriä, Ruotsin korkein huippu). Jarkon hankkima pulkka osoittautui suorastaan lyömättömäksi ahkiona. Tavaraa siihen mahtui suurin piirtein saman verran kuin polkupyörän takatelineelle ja se pysyi pystyssä yhtä hyvin kuin ensimmäistä kertaa luistimiaan kokeileva sudenpentu.
Ensimmäinen yöpaikkamme löytyi n. 15km hiihdettyämme. Sinne pystytimme mukana olevat telttamme eli lippukunnan Hilleberg Keron 4GT (punainen), sekä Timo J. Ranckenin omistaman The North Face Vector Equilibriumin (VE-25). Hilleberg Keron 4GT on ehkä maailman parhaan telttavalmistajan tunnelitelttamalliston lippulaiva ja TNF VE-25 yksi maailman kuuluisimpia vuoristotelttoja.
Sunnuntaiaamuna lähdimme taittamaan taivalta kohti Tarfalan laaksoa ja tarkoituksena jatkaa sieltä edelleen Kebnekaisen rinteellä olevalle Storglaciär-jäätikölle. Matka Tarfalan laaksoon taittui varsin kepeästi huolimatta siitä, että nousua oli n. 400 metriä ja oli juuri satanut puoli metriä lunta lisää, joten mitään valmista uraa ei ollut käytettävissä.
Storglaciärin alapuolella totesimme kuitenkin, että nousu jäätikölle kamojen kanssa jää tekemättä ja pistimme perusleirin (basecamp) pystyyn. Nukkumajärjestys teltoissa oli sama kuin edellisenäkin yönä eli Keronissa nukkuivat Vesku, Timo V. ja Salla ja VE-25:ssä Timo R. ja Jarkko.
Maanantaina perusleiriin saapuivat vasta lauantai-aamuna ajamaan lähteneet toverimme Onni, Sampo ja Katriina. He pistivät pystyyn Mountain Hardwear Weather Station telttansa, joka oli selvästi mukana olleista teltoista isoin ja geodeettisen muotoilunsa vuoksi hyvin tuulta kestävä ja siten siis erittäin hyvä basecamp-teltta.
Maanantain ohjelmassa oli vielä mm. käymäläluolien kaivamista ja jäätikkövaellukseen liittyvien taitojen treenaamista. Harjoittelimme mm. miten kiinnitytään köyteen ja mitä tehdään kun joku köysistön jäsen putoaa railoon. Lisäksi yritimme myös löytää nestemäistä vettä, jotta kaasua säästyisi kun ei tarvitsisi sulattaa vettä lumesta. Kaivauduimme n. 3 metrin syvyyteen lumeen, mutta vettä ei siltikään löytynyt.
Tiistaina heräsimme auringon paisteeseen lämpömittarin näyttäessä silti miltei 20 astetta pakkasta. Lounasta silmällä pitäen keitimme vettä termospulloihin "lisää vain vesi"-retkiruokapussejamme varten. Muodostimme kaksi neljän hengen köysistöä: Timo, Salla, Timo ja Jarkko sekä Vesku, Sampo, Katriina ja Onni. Nousimme n. sata metriä ylöspäin jäätikön reunalle ja kiinnitimme köydet. Tämän jälkeen lähdimme tekemään uraa n. 50cm:n syvyisessä puuterilumessa. Railoja jäätiköllä emme nähneet, mutta pieniä lumivyöryjä senkin edestä. Eteneminen paksussa lumessa oli aika hidasta ja päivän tuloksena pääsimme ehkä n. 400 metriä ylöspäin, söimme eväät ja palasimme perusleiriin.
Keskiviikkona oli jälleen sanoin kuvaamattoman kaunis päivä: aurinko paistoi, oli tyyni ja raikas ilma. Päätimme huiputtaa Kebnekaisen. Yöllä oli ollut tyyntä, joten polkumme ei ollut mennyt umpeen, siispä alkumatka meni sutjakasti. Sen jälkeen oli vuorossa huomattavan jyrkkä n. 200 metriä korkea rinne, jonka nouseminen olikin hyvin raskas homma, erityisesti aina joukon ensimmäisenä olevalle.
Pääsimme kuin pääsimme kuitenkin jyrkän rinteen ylös n. 1700 metrin korkeuteen. Sieltä avautui eteemme Björlings glaciär jäätikkö. Jatkoimme matkaamme jäätikön takana olevalle harjanteelle, jossa pidimme ruokatauon. Toisen köysistön jäsenet kiinnittivät jääraudat ja jatkoimme kiipeämistä harjannetta ylös, kunnes se päättyi lähes pystysuoraan seinään. Sen jälkeen lähdimme leikkaamaan poikittain suhteellisen jyrkkää rinnettä. Lunta oli paljon. Liian paljon. Lumivyöryriski oli olemassa, sillä niitä oli monessa paikkaa jo nähty. Rinne oli riittävän jyrkkä vyörymään, joten vähän matkaa kuljettuamme meidän oli pakko tehdä päätös takaisin kääntymisestä n. 1800 metrin korkeudessa. Palasimme apein mielin perusleiriin.
Torstaina oli jälleen hieno ilma. Päätimme valloittaa Storglaciärin ja Isfallsglaciärin välissä olevan 1742 metrin korkeuteen kohoavan Södra Klippbergetin, sillä Kebnekaise oli lumivyöririskin takia ulottumattomissamme. Alkumatka sujuikin varsin helposti. Sen jälkeen harjanne, jota pitkin kiipesimme, muuttui hyvin kapeaksi ja kummallakin puolella oli monta sataa metriä lähes pystysuoraa pudotusta. Etenimme suhteellisen varovasti kunnes pääsimme pienelle tasanteelle joka oli n. parikymmentä metriä huippua alempana.
Tämän jälkeen oli edessä hieman vaativampi kiipeilyosuus, jonka Vesku liidasi meille. Sitten kukin vuorollaan kiipesi huipulle, joka oli niin kapea, ettei sinne mahtunut kuin kolme henkilöä kerralla. Huipulta laskeuduttiin nopeasti köyden varassa takaisin tasanteelle, jossa syötiin pikainen luonas. Tästä jatkettiin alaspäin takaisin jäätikölle ja siitä edelleen perusleiriin. Maisemat olivat järisyttävän hienot ja kiipeily ainakin allekirjoittaneen olemattomilla taidoilla järkyttävän pelottavaa. Upea päivä kerrassaan!
Perjantaina purimme perusleirin ja lähdimme hiihtämään takaisin kohti Nikkaluoktaa, Onnin, Sampon ja Katriinan lähtiessä vielä jäätikölle kävelemään. Todella uuvuttavan hiihtopäivän jälkeen saavuimme perille. Ensi töiksemme kävimme syömässä ravintolassa, joka tuli maksamaan maltaita, koska siellä oli ainoastaan joku A'la Carte menu tarjolla siihen aikaan illasta. Syötyämme varasimme itsellemme mökin, josta löysimme varsin ihastuttavan moottorikelkkaseurueen viereisestä huoneesta iltaa viettämästi. He olisivat kovin halunneet meidätkin iloitsemaan kanssaan, mutta lähdimme mielummin kuitenkin kylmään saunaan. Saunan jälkeen kävelimme taas n. kilometrin matkan 30 asteen pakkasessa takaisin mökille. Pelasimme korttia ja menimme nukkumaan.
Lauantaina ajoimme totuttuun tapaan Ouluun ja varasimme Nallikarin leirintäalueelta mökin, jossa olimme yötä. Sunnuntaina ajoimme takaisin Helsinkiin, Sallan aiheuttaessa jatkuvasti pahennusta.
Kirjoittanut Timo J. Rancken